Lakiesityksen
mukaan tilintarkastajan tulisi jatkossa ilmoittaa havaitsemistaan sääntöjen
vastaisuuksista ensisijaisesti tarkastamalleen yritykselle, muulle yhteisölle
tai säätiölle. Mikäli tarkastuksen kohteena oleva taho ei kuitenkaan ryhdy
korjaamaan esiinnousseita epäkohtia omatoimisesti, tilintarkastajan tulisi
ilmoittaa havainnoistaan myös viranomaisille.
Kyseessä on
kansanedustajan eduskunta-aloite vuodelta 2013. Esitys on tärkeä osa harmaan
talouden torjuntaa, toteavat Suomen sosialidemokraatit.
Ilmoitusvelvollisuus
koskisi vain selkeitä sääntörikkomuksia. Ilmoitus tehdään ensisijaisesti
poliisille. Poliiseilla ei kuitenkaan ole resursseja tutkia tilintarkastajien
ilmoituksia, eikä lisäresursseista ole toiveita. Uskottavasti poliisi tulisi
pyörittämään näitä ilmoituksia ainakin puolitoistavuotta ennen mahdolliseen
syyteharkintaan lähettämistä.
Lähde: Kauppalehti
2 kommenttia:
Tällaisenaan esitys kaatui. Mutta paluun aihe tekee yleisen edun yritysten (PIE) osalta kun EU:n tilintarkastusasetusta implementoidaan lähiaikoina.
En pitäisi poissuljettuna, että myös muiden yritysten osalta tullaan ehdottamaan ilmoitusvelvollisuutta; nyt "hävinnyt" osapuoli voi perustellusti viitata Ruotsin käytäntön ja siksi se ehdottaa sikäläisen mallin mukaista tilintarkastajan ilmoitusvelvollisuutta.
Kun maittemme yhteisölainsäädännöllä on yhteiset esi-isät, olisivat myös tarjolla valmiit soveltamisohjeet ja -tulkinnat!
Aihe on muutenkin ilmassa: IFAC/IESBA julkaisi jo 2012 "Responding to a Suspected Illegal Act" -luonnoksensa jossa juuri käsitellään tilintarkastajan (professional accountant) mahdollista ilmoitusvelvollisuutta vs. salassapitoa. Luonnos on edelleen työn alla. Viime kädessä kansalliset lainssäätäjät määrävät, ei tilintarkastajan eettiset säännöt.
Tilintarkastajan ilmoitusvelvollisuus taitaa rimmata myös hyvin julkisen hallinnon purkamisen kanssa, siirretään tarkastustoiminta yritysten itsensä hoidettavaksi ja maksettavavaksi. Lisäksi se rimmaa hyvin harmaan talouden torjunnan kanssa.
Olisiko ilmoitusvelvollisuudella toimialan kannalta positiivisiakin puolia? Jos valtiovalta tällaiseen kerran menisi, olisiko lakisääteisen tilintarkastuksen rajan nosto sen jälkeen lähes poissuljettu?
Tämä asia on jo unohduksissa.
Lähetä kommentti