tiistai 16. tammikuuta 2018

TILINTARKASTUS, MITÄ SE ON?


Lähes kaikkien pienten yritysten ja taloyhtiöiden tilikausi on kalenterivuosi. Tilintarkastuksen kiireisin aika on helmikuusta heinäkuulle.
Suurelle yleisölle tilintarkastaja antaa lausunnon allekirjoitettuna, jonka perusteella mennyt tilikausi saadaan kunnialla niputettua arkistoon.

Tilintarkastaja (HT tai KHT) on yhtiön osakkaan ja taloyhtiössä tavallisen osakasasukkaan edunvalvoja. Tilintarkastaja valvoo, että asiat on hoidettu lainmukaisesti.

Rooliin kuuluu epäillä, tarkastaa ja varmistua. Tilintarkastajat ovat itsekin valvonnan kohteina.
Patentti- ja rekisterihallituksen edustaja tekee tarkastuksen vähintään kuuden vuoden välein. Siinä varmistetaan, että tilintarkastukset on tehty lain vaatimalla tavalla. Työmäärää ja kouluttautumista seurataan vuosittain. Koulutusvelvoite on 120 tuntia kolmen vuoden jaksossa.

Tilintarkastuksen historia on korkeintaan vuotta nuorempi kuin kirjanpidon historia. Suomessa hyvän kirjanpitotavan valvonta kuuluu nykyään valtion viranomaisena toimivalla Patentti- ja rekisterihallituksella.

Kirjapidon taso tilitoimistoissa on yleisesti ottaen hyvä, ja sitä kehitetään tilitoimiston ja tilintarkastajan yhteistyöllä.
Tilintarkastajien yleinen huoli on kirjava taso taloyhtiöiden isännöinnissä, sillä se ei vaadi auktorisontia.

Osaamisen taso näkyy tilintarkastajien pöydille tulevista papereista.

Kun asiat on tehty oikein, taloyhtiön tilien tarkastaminen on puolen päivän työ. On sitten niitäkin isännöitsijöitä, joiden tekemiä tilejä kukaan ei edes ota tarkastettavakseen. Tällaisista tilipäätöksistä ei pysty edes ammattilainen selvittämään kuin korkeintaan suurella vaivalla yhtiön todellisen tilanteen.

Pienyritysten omistajakunta on pieni ja näkemyksissä ei ole useinkaan ristiriitoja.
On taloyhtiöitä, joissa tilanne on päinvastainen. Asukkailla on keskinäisiä kahinoita ja tilintarkastajaa yritetään käyttää omien näkemysten ajamiseen.

Tilintarkastaja antaa julkisen lausuntonsa kirjallisena yhtiökokoukselle. Lakimuutoksen jälkeen sen mitta on viime vuodesta alkaen jopa kolme sivua.
Tilintarkastuksesta säädetään lailla. Tilintarkastajan pätevyys edellyttää korkeakoulututkintoa, vähintään kolmen vuoden työkokemusta ja hyväksyttyä tutkintoa.

HT-tutkinnon läpäisee ensimmäisellä kerralla noin 30 prosenttia kokeeseen osallistuneista

Ei kommentteja: