maanantai 1. kesäkuuta 2020

TOIMINNANTARKASTAJA


Asunto-osakeyhtiössä toiminnantarkastajalla on tietojensaantioikeus, tietojenantovelvollisuus ja salassapitovelvollisuus. Yhtiön hallituksen ja isännöitsijän on tarjottava toiminnantarkastajalle tilaisuus laatia tarkastus siinä laajuudessa kuin tämä katsoo sen tarpeelliseksi sekä annettava sellaista apua ja selvitystä, jota tarkastaja pyytää.

Toiminnantarkastajalla on oikeus olla läsnä ja käyttää puhevaltaa sellaisessa hallituksen kokouksessa tai yhtiökokouksessa, jossa käsitellään hänen tehtäviinsä liittyviä asioita. Tarkastajan on oltava läsnä sellaisessa kokouksessa, jossa käsiteltävien asioiden puitteissa se on tarpeen.

Toiminnantarkastajan on yhtiökokouksen pyynnöstä annettava tarkentavia tietoja pyydetyistä seikoista, jotka voivat vaikuttaa kokouksessa käsiteltävien asioiden arviointiin. Tietoja ei kuitenkaan saa antaa, jos niiden antaminen aiheuttaisi yhtiölle olennaista haittaa. Mikäli haittaa ei aiheudu, on toiminnantarkastajan annettava kaikki yhtiötä koskevat tiedot osakkaan pyynnöstä.

Toiminnantarkastaja saa muutoin ilmaista tehtäväänsä suorittaessaan tietoonsa saamansa seikat:

1.      josta hänen on ilmoitettava tai lausuttava lain nojalla;

2.      jonka viranomainen, tuomioistuin tai muu henkilö on lain perusteella oikeutettu saamaan tietoonsa;

3.      jonka ilmaisemiseen yhtiö on antanut suostumuksensa;

4.      joka on tullut yleiseen tietoon; tai

5.      jos siitä ei aiheudu yhtiölle haittaa

Asunto-osakeyhtiön toiminnantarkastajan vahingonkorvausvastuusta säädetään asunto-osakeyhtiölain 24 luvussa.

 

Yhdistykseen on valittava tilintarkastaja, jos vähintään kaksi seuraavista raja-arvosta täyttyy päättyneellä ja sitä edeltäneellä tilikaudella:

  • taseen loppusumma yli 100.000,00 euroa
  • kokonaistuotot yli 200.000,00 euroa
  • palveluksessa keskimäärin enemmän kuin kolme henkilöä

Kokonaistuottoihin ei lasketa yhdistyksen saamia yleisavustuksia.

Mikäli kyseiset rajat eivät ylity, voidaan yhdistykseen valita toiminnantarkastaja/toiminnantarkastajat.

 
LÄHDE https://www.omataloyhtio.fi/artikkelit/7143/tilintarkastus_vai_toiminnantarkastus.htm  > haettu 30.4.2020

Ei kommentteja: