VAIHTO-OMAISUUDEN ALIMMAN ARVON PERIAATE

Vaihto-omaisuuden eli varaston tasearvo lasketaan sekä kirjanpidossa että verotuksessa lähtökohtaisesti tilikauden päättyessä varastossa olevien hyödykkeiden alkuperäisten hankintamenojen mukaisesti. Tästä on poikettava alaspäin, jos tilinpäätöspäivänä jonkin hyödykkeen todennäköinen hankintameno (jälleenhankintameno) tai todennäköinen luovutushinta on alkuperäistä hankintamenoa alempi. Arvonnousua ei sen sijaan saa ottaa huomioon. Arvostus tehdään hyödykekohtaisesti.

Vaihto-omaisuuden arvostuksessa on noudatettava ns. alimman arvon periaatetta (KPL 5:6 §). Jos vaihto-omaisuuteen liittyvä tulonodotus on määrältään alkuperäistä hankintamenoa pienempi eli vaihto-omaisuuden todennäköinen luovutushinta on tilikauden päättyessä hankintamenoa pienempi, erotus on kirjattava kuluksi. Samoin on meneteltävä, jos vaihto-omaisuuden todennäköinen jälleenhankintameno on alkuperäistä hankintamenoa alhaisempi.

Jäljellä oleva vaihto-omaisuus merkitään taseeseen lähtökohtaisesti hankintamenonsa määrään taseeseen. Hankintameno sisältää edellä kuvatulla tavalla hankinnan ja valmistuksen muuttuvat tai edellytysten täyttyessä ja haluttaessa myös hankinnan ja valmistuksen kiinteitä menoja periaatteella ”käyttövalmiina varastossa” (sisältäen muun muassa rahtimaksut varastoon kuljettamisesta). Tasearvostuksesta hankintamenosta on kuitenkin poikettava alaspäin, jos jäljellä olevien hyödykkeiden tilinpäätösajankohdan mukainen todennäköinen hankintameno (jälleenhankintameno) tai todennäköinen myyntihinta alittaa hankintamenon. Alimman arvon periaatteen noudattaminen on pakollista sekä nimenomaisen säännöksen (KPL 5:6 §) että yleisiin tilin päätösperiaatteisiin kuuluvan varovaisuuden (KPL 3:3 §) nojalla. Alimman arvon periaatteen soveltamista kirjanpitolautakunta päätöksellä KILA 2014/1913 ohjaa osittain aiemmin yleisesti esitetyistä vaatimuksista poikkeavasti.

 

LÄHDE: Uudistunut kirjanpitolaki (2006). Talentum Media Oy ja Ernst & Young Oy, Jyväskylä.