Suomalaisessa tilintarkastuksessa, jonka painopiste on kohdistunut pienyritysten ja asunto-osakeyhtiön tilien ja hallinnon tarkastukseen, on viimeisenä neljänä vuosikymmenenä ollut väärinkäytösten suhteen kronologisesti tarkasteltuna kolmenlaista suhdannetta.
1) Väärinkäytöksiä pyritään etsimään lähinnä johdon toiminnasta. Pyrkimys paljastaa hallituksen tuottamukseen perustuvia väärinkäytöksiä (1970-luku). Henkilökunnan väärinkäytöksistä ei pidä tehdä ”numeroa”.
2) Tilintarkastaja ei tilintarkastusta tehdessään etsi väärinkäytöksiä. Tilintarkastaja tarkastaa vain kirjanpidon, tilinpäätöksen ja hallinnon (1980-luku).
3) Tilintarkastajan tavoitteena on
a) tunnistaa väärinkäytöksestä johtuvan olennaisen virheellisyyden riskit tilinpäätöksessä ja arvioida niitä;
b) tarpeellinen määrä tarkoitukseen soveltuvaa tilintarkastusevidenssiä arvioiduista väärinkäytöksestä johtuvan olennaisen virheellisyyden riskeistä suunnittelemalla ja toteuttamalla tarkoitukseen soveltuvia toimenpiteitä riskeihin vastaamiseksi; ja
c) vastata tunnistettuun tai epäiltyyn väärinkäytökseen asianmukaisella tavalla (2000-luku).
LÄHDE
Vento Reino: Yrityksen tilintarkastus, Tapiola 1970
IFAC: ISA 240, Kansainväliset tilintarkastus- ja laadunvalvontastandardit 2009, KHT-Media Oy; WS Bookwell 2010
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti