tiistai 16. heinäkuuta 2019

TIETYN SEIKAN PAINOTUS TILINTARKASTUSKERTOMUKSESSA


Lisätietokappaletta tulee käyttää vain, mikäli siihen on erityistä syytä. tilintarkastajan tulee huomioida, että tiettyä seikkaa painottavan kappaleen sisällyttäminen kertomukseen tulkitaan käytännössä niin, että on olemassa erityinen syy poiketa vakiomuotoisesta tilintarkastuskertomuksesta.

Tilintarkastaja ei voi täydentää tilinpäätöksessä olevia tietoja. ”Kaiken tiedon” tulee olla siis esitetty jo tilinpäätöksessä.

Tilintarkastuskertomuksessa asia, jota painotetaan, sijoitetaan lausunnon perustelut -kappaleen alle omaksi otsikoiduksi kappaleekseen.

Sekä otsikossa, että kappaleessa tulee olla selkeä viittaus seikkaan, jota halutaan painottaa.

ESIMERKKI:

Tietyn seikan painottamista koskeva lisätieto

Tilinpäätöksen vertailutietoja ei ole tilintarkastettu. Lausuntoni ei ole mukautettu tämän seikan osalta.

 

LÄHDE: Lehto Ari (2018) Tilintarkastajan raportointi, Luento 7.6.2018.

Ei kommentteja: