Tilintarkastuslain mukainen huomautus on annettava, jos yhtiön johto on 1) syyllistynyt tekoon tai laiminlyöntiin, josta saattaa seurata vahingonkorvausvelvollisuus yhteisöä tai säätiötä kohtaan tahi 2) rikkonut lakia tai yhteisöä tai säätiötä koskevaa sääntöä tai sopimusta.
Yleensä vain suhteellisen ilmeisissä tapauksissa voidaan odottaa tilintarkastajan kannanottoa. Mikäli ei ole oikeudellista vaadetta, niin lähtökohtaisesti tulee erittäin tarkkaan miettiä, ennen kuin asiasta huomauttaa, kysymystä ”onko aiheutettu vahinkoa?” Vastuuta tulee pohtia vain yhteisön tai säätiön osalta eli ei kolmannelle osapuolelle aiheutunutta vahinkoa.
Vähäisiä ja epäolennaisia asioita ei tule esittää kertomuksessa, vaikka rike olisi selkeäkin.
Hallinnon tarkastus tarkoittaa ensisijaisesti yhteisö- ja säätiölain sekä yhtiöjärjestyksen, sopimusten tai sääntöjen noudattamisen tarkastamista. Muiden lukuisten lakien noudattamisen tarkastaminen on toissijaista ja vahingon tulisi perustua nimenomaan yhteisö- tai säätiölainsäädäntöön.
Tyypillisiä huomautettavia asioita ovat
·
Laiton varojenjako/ osakeyhtiölain vastainen
laina,
·
Negatiivinen
oma pääoma ja sen rekisteröimättä jättäminen,
-
onko
korjattu ”viipymättä” (= 1 kk sisällä)? Jos on, niin ei välttämättä ole rikottu
osakeyhtiölakia, vaikka oma pääoma olisikin tilinpäätöksessä muodostunut
negatiiviseksi ja asia korjattu (esim. konvertoimalla lainaa) tai tuloksella.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti