VÄLITILINPÄÄTÖS OSAKEYHTIÖSSÄ

 Kirjanpitolautakunta (KILA) on antanut Valtiovarainministeriön hakemuksesta keväällä 2008 lausunnon välitilinpäätöksestä, joka toimii osakeyhtiölain 13:3 §:n mukaisen tilikauden aikana tapahtuvan voitonjaon tai muun varojen jaon pohjana. KILA katsoi OYL 13:3 §:n sanamuodon ja pykälän perustelujen osoittavan, että mainitun säännöksen mukainen tilinpäätös on tarkoitettu laadittavaksi KPL 3:1 §:n mukaisesti myös silloin, kun se laaditaan tilikautta lyhyemmältä ajanjaksolta. 

Siis välitilinpäätökseen tulee liittää jopa toimintakertomus, jos se kirjanpitolain tilinpäätössäännösten mukaan on pakollinen. OYL ei tee tässä suhteessa mitään eroa tilinpäätöksen laatimisajanjakson suhteen. Myös tilikautta lyhyemmältä ajanjaksolta laadittuun tilinpäätökseen tulee sisällyttää vertailutiedot, jos sellaiset ovat olemassa aiemmalta vastaavalta ajanjaksolta. Joka tapauksessa tilinpäätöksessä on esitettävä vertailutiedot viimeiseltä täydeltä tilikaudelta.

Kirjanpitolautakunta pitää suositeltavana, että OYL 13:3 §:n nojalla laadittu muu kuin koko tilikauden käsittävä tilinpäätös nimetään siten, että vältetään sekaannus KPL 3:1 §:n mukaiseen tilinpäätökseen. Tällaisen tilinpäätöksen nimike voisi olla esimerkiksi ”(OYL 13:3 §:n mukainen) Tilinpäätös osatilikaudelta xx.xx.20zz – yy.yy.20zz.”. Välitilinpäätöstä kutsutaan siis tilinpäätökseksi osatilikaudelta. Edellä kirjoitettu koskee välitilinpäätöksen sisältöä. Välitilinpäätöstä ei tarvitse rekisteröidä eikä julkistaa. Välitilinpäätöksen jälkeiset erityiset tapahtumat ja olennaiset muutokset tulee sisällyttää toimintakertomuksen tietoihin, jos toimintakertomus on laadittu.

 LÄHTEET: Kirjanpitolautakunnan lausunto 2008/1815 

                     Vesanen Tuomo (2009) Osakeyhtiön välitilinpäätös KILA:n lausunnon valossa,                                         Tilintarkastus  -  Revision 2009: 3, 10–13

OLENNAISUUS TILINPÄÄTÖSPERIAATTENA

Olennaisuuden periaatteen määritelmää on kauan kaivattu. On havaittu, ettei olennaisuudelle ole löydettävissä prosenttilukua tai euromäärää. Olennaisuuden määrittely on jätetty kirjanpitovelvolliselle/kirjanpitäjälle kussakin tilanteessa. Uudistetussa kirjanpitolaissa olennaisuus liitetään oikean ja riittävän kuvan käsitteeseen. Jokin tilinpäätökseen liittyvä seikka on olennainen, jos sen poisjättäminen vaikuttaa siihen kuvaan, jonka lukija tilinpäätöksestä saa ja niihin johtopäätöksiin, joita tämä saamansa kuvan pohjalta tekee.

Tilinpäätöksessä esitettävä seikka on olennainen silloin, kun sen pois jättämisen tai väärin ilmoittamisen voidaan kohtuullisesti odottaa vaikuttavan päätöksiin, joita tiedon käyttäjät tekevät tilinpäätöksen perusteella. Vaikka seikka olisi yksittäisenä epäolennainen, olennaisuuden arviointi tulee kohdistaa kokonaisuuteen, jos samankaltaisia seikkoja on useita.

Olennaisuus on liitetty tilinpäätöksen laatimiseen. kirjanpitolain 3 luvun 2 a pykälässä todetaan ne tilinpäätöksen laatimisen osa-alueet, joihin olennaisuuden periaatetta voidaan soveltaa. Yleisimmin näistä edellä mainitussa pykälässä listatuista tilanteista olennaisuuden periaate tulee varmasti käytetyksi tulojen ja menojen jaksottamisessa eli jaksotetaanko vai ei.

Kirjanpitovelvollisen tulee merkitä jokainen liiketapahtuma kirjanpitoonsa riippumatta siitä onko se olennainen vai ei.

 

LÄHDE                Kampman Henry (2018) Ajankohtaista kirjanpidossa ja tilinpäätöksessä, Luento 28.11.2018.

AINEETON OMAISUUS

Aineeton omaisuus (IP eli Intellectual Property) on omaisuutta, joka ei ole

fyysistä tai konkreettista. Se voi olla yrityksessä olevaa hiljaista tietoa,
osaamista tai tietotaitoa. Konkreettisemmin se voi olla myös vaikkapa
käsikirjoitus, musiikkiteos, tekninen keksintö tai menetelmä, tuotteen muoto
tai vaikkapa yrityksen, tuotteen tai palvelun brändi, jonka yksityishenkilö tai yritys on kehittänyt.
 
Jotta voi osoittaa aineettoman omaisuuden olemassaolon, on se dokumentoitava esimerkiksi
kirjalliseen muotoon. Dokumentoinnin avulla pystyy todistamaan,
että kuka on luonut aineetonta omaisuutta ja kellä omistusoikeus siihen.
Aineettoman omaisuuden omistaja voi päättää sen käytöstä. Ja mikä
tärkeintä, voi estää muita käyttämästä sitä kaupallisesti hyödyksi. Tämä
tapahtuu aineettomien oikeuksien avulla. Niillä voi suojata aineetonta
omaisuutta eli keksintöjä, teoksia ja työtä.
 
Aineettomia oikeuksia (IPR eli Intellectual Property Right) ovat
• tekijänoikeus – taiteellinen teos
• mallioikeus – tuotteen muotoilu
• tavaramerkki – logot ja nimet
• patentti – tekninen keksintö
• hyödyllisyysmalli (pikkupatentti) – tekninen keksintö.
Nyrkkisääntö on, että kaikki keksinnöt ja teokset voi suojata aineettomilla
oikeuksilla.

Tavaramerkki on tunnusmerkki, joka erottaa yrityksen tarjoamat tuotteet ja palvelut muiden yritysten vastaavista. Tavaramerkki toimii siis markkinoilla erottamisvälineenä. Se on tarkoitettu käytettäväksi elinkeinotoiminnassa, mutta tavaramerkin hakijana ja haltijana voi patentti- ja rekisterihallituksen mukaan olla myös yksityishenkilö.

 

LÄHDE Aineettomien oikeuksien opas, PRH 2014

KEHITTÄMISMENOJEN AKTIVOINTI

Kehittämismenojen aktivointikirjaukset tuloslaskelmassa ovat saaneet kirjanpitolautakunnan lausunnon (1962/2016). Lausunnon perusteella kirjanpitovelvollinen voi valita kehittämismenojen esittämisen bruttoperiaatteella, jolloin se esittää aktivointiosuuden omana eränään erässä valmistus omaan käyttöön. Hyvän kirjanpitotavan mukaisena voitiin pitää myös aktivointikirjausten hyväksymistä kulloinkin kyseessä olevan kululajin osalta, jolloin kulut esitetään tuloslaskelmassa nettomääräisenä. Aktivoinnin osalta tulee muistaa, että sen määrästä tulee vähentää mahdolliset kehittämishankkeelle saadut avustukset.

Tavan valinta voidaan valita sen mukaan, mikä antaa parhaan kuvan yhteisön toiminnasta, mutta valittua tapaa tulee noudattaa johdonmukaisesti. Mikäli aktivointi tehdään valmistus omaan käyttöön-erän kautta, ovat kirjaukset yksinkertaisemmat, ja toisaalta tuloslaskelmasta nähdään kokonaiskulujen määrä toiminnassa. Mikäli aktivointikirjauksilla hyvitetään kyseessä olevia tuloslaskelmien kuluryhmiä, nähdään tuloslaskelmalta vain muun kuin aktivoitujen kehittämistoiminnan kulut. Jälkimmäinen tapaus voi vaatia liitetietojen antamista, jotta kokonaiskuluista saa käsityksen. Tämä on tarpeen mm. tunnuslukujen laskemisen kannalta.

 

LÄHDE: Tahvanainen, Tuomas (2018) Käytännön kokemuksia ja oppeja kehittämis-                     menojen aktivoinnista. Tilisanomat 4, 32–35.

KESKINÄISET KIINTEISTÖYHTIÖT KONSERNITILINPÄÄTÖKSESSÄ

Keskinäisten kiinteistöyhtiöiden käsittely konsernitilinpäätöksessä saa kirjanpitäjän välillä ymmälle. Usein keskinäiset kiinteistöyhtiöt on käsitelty tavallisen tytäryhtiön tavoin, jonka seurauksena konsernitaseeseen on tullut omaisuuseriä, joihin konsernilla ei ole ollut tosiasiallisesti määräysvaltaa. Ei ole hyvän kirjanpitotavan mukaista kirjata toisen hallinnassa olevaa toimitilaa omaan konsernitaseeseen. Toisaalta suhteellinen yhdistely on aiheuttanut päänvaivaa ja yhdistely niin sanotulla suhteellisella menettelyllä on koettu varsin työlääksi ja haastavaksi.

Kirjanpitolautakunnan yleisohjeessa (Konsernitilinpäätöksen laatiminen 28.3.2017) on esitetty mahdollisuus yksinkertaistetulle menettelylle keskinäisen kiinteistöyhtiön yhdistämiselle konserniin. Kun keskinäinen kiinteistöyhtiö yleensä tekee nollatulosta, niin konserninäkökulmasta kiinteistön hoitokulut on katettu hoitovastikkeilla. Tällöin keskinäisen kiinteistöyhtiön tuloslaskelmaa ei tarvitse yhdistellä konsernitulokseen. Oikea ja riittävä kuva on saavutettu jo hoitovastikkeen kirjauksella. Taseesta yhdistellään rakennukset ja maa-alueet sekä konserniyhtiön omistamiin osakkeisiin kohdistuvat velat. Konsernitilinpäätös kuvastaa tilannetta, jossa omistuksessa oleva kiinteistö ja velat on esitetty konsernitilinpäätöksessä. Käytännössä tämä riittäisi oikean ja riittävän kuvan antamiseen tilinpäätöksessä.

Teknisesti silti tulee ratkaista kaksi tilannetta, jotka liittyvät mahdolliseen tulokseen ja epätasapainoon tasekirjausten välillä. Kiinteistöyhtiön tehdessä tulosta tämä on viite siitä, että vastikkeet tulevat tulevaisuudessa olemaan hoitokuluja pienemmät. Tilanne ehdotetaan hoidettavaksi pääomaosuusmenetelmällä, jolloin mahdollinen tulo-osuus käsitellään osakkuusyhtiöosuuden tavoin. Taseessa on mahdollista toimia samalla tavalla, jos omaisuuserien ja velkaerien suhde ei ole yksi yhteen.

 

LÄHDE: Honkamäki, Tuomas (2017) Kohti reaaliaikaista kirjanpitoa. Tilisanomat 4, 48–51.

KUN KIRJANPITOA EI TEHDÄ, VAAN SE SYNTYY

Taloushallinnon prosesseja tukevan ja tapahtumakäsittelyä suorittavan tietojärjestelmän pitäisi pystyä tuottamaan tarvittavat kirjanpitoaineistot pakollisena sivutuotteena.

Tietyt kirjanpitoon perustuvat raportit kuten esimerkiksi tilinpäätös, vaativat jonkin verran harkintaa ja valintojen tekemistä, mutta jos kirjanpitoa vielä tehdään, on kyseessä tietojärjestelmän suunnittelussa tai toteutuksessa tapahtuneen virheen seurausten kärsiminen. Tähän suuntaan ollaan siirtymässä myös pienissä yrityksissä.

Suurten yritysten ja tilitoimistojen taloushallinnon järjestelmiin on tilintarkastuksessa ollut jo pidempään mahdollista avata kauden aikaista aineistotarkastusta varten liityntöjä tilintarkastajien tarkastusohjelmistoihin. Jatkossa kauden aikaista aineistotarkastusta ja siihen perustuvaa analyyttistä tarkastusta on automatisoitava mahdollisimman pitkälle jo kustannustekijänkin takia. Tähän tähtääviä hankkeita on aloitettu.

Enää ei ole varaa tehdä manuaalisesti tai jälkikäteen mitään sellaisia tarkastustoimenpiteitä, jotka voidaan automatisoida tai suorittaa ajantasaisesti, kun kirjanpitoa ei enää tehdä vaan sitä syntyy reaaliaikaisesti.

LÄHDE: Tallberg, Anders (2016) Kohti reaaliaikaista kirjanpitoa, Balanssi 3, 14–19.

MILLAINEN ON TILINPÄÄTÖKSEN ALLEKIRJOITUS?

Tilinpäätöksen allekirjoittamisen voi suorittaa muotovapaasti - ilman riippumattomia todistajia, henkilöllisyystodistuksen esittämistä tai julkista kaupanvahvistajaa..

Tilinpäätöksen allekirjoittamiseen ei ole asetettu minkäänlaisia prosessivaatimuksia. Kirjanpitolautakunta on ottanut kantaa tilinpäätöksen allekirjoittamiseen lausunnossaan 1899/2012, jossa käsitellään tavanomaisia tilinpäätöksen allekirjoittamiseen liittyviä kysymyksiä.

Lainsäädännöstä tai oikeuskäytännöstä ei voi johtaa vaatimusta, että tilinpäätöksen allekirjoituksen pitäisi olla erityisen vahva tai varmennettu, tai että sen sähköisen version pitäisi olla tavallista kynä ja paperi-muotoa ihmeellisempi.

Allekirjoituksen tulee kuitenkin täyttää ne vaatimukset, jotka tilintarkastaja edellyttää vahvistusilmoituskirjeen (representation letter) allekirjoitukselta.

 

LÄHDE: Tallberg, Anders (2017) Näkökulmia tilinpäätösasiakirjojen sähköiseen allekirjoittamiseen, Tilisanomat 1, 33–35.

PÄÄOMALAINAN KIRJAUS

Pääomalainat merkitään taseeseen erillisenä eränä.
Pääomalaina esitetään vieraan pääoman ryhmässä ja on siis vierasta pääoma.

Kirjanpitolain uudistuksen 2016 jälkeen omaan pääomaan voidaan kirjata sellainen pääomalaina, jota yhteisö pitää oman pääoman luonteisena siten kuin IAS-asetuksella hyväksytyissä tilinpäätösstandardeissa omaan pääoman luettavilta arvopapereilta edellytetään. Kirjaus perustuu kirjanpitovelvollisen harkintaan (Villa 2017luento).

Perusmuotoinen pääomalaina ei riitä omaan pääomaan kirjaamiseen. Jotain tarvitaan lisää.

Pääomalainan omaan pääomaan siirtäminen ei lisää jakokelpoisia voittovaroja. Onko pääomalainan ”siirtämisellä” omaan pääomaan mitään merkitystä? Ilmeisesti ei ole.

 

LÄHDE: Villa Seppo (2017luento) Pääomalainan kirjaaminen taseeseen. Luento 13.1.2017, Tilintarkastajapäivä 2016, Finlandia talo.

VÄLITTÖMÄT JA VÄLILLISET MENOT

Kirjanpitolain (1997/1336) uudistus (2015/1620) on tuonut käsitteet kirjanpidon termistöön välittömät ja välilliset hankintamenot. Hankintamenoon luetaan hyödykkeen hankinnasta ja valmistuksesta aiheutuneet välittömät menot.

Kohtuullinen osuus hankinnan ja valmistuksen välillisistä menoista saadaan lukea hyödykkeen hankintamenoon siltä osin kuin nämä menot kohdistuvat tuotantojaksoon. Nämä välilliset menot on voitava selvittää kustannuslaskelman tai -laskelmien avulla. Hyödykkeen tuotantoon kohdistettavissa olevat lainan korkomenot tuotantojaksolta saadaan lukea hankintamenoon.

Hyödykkeen hankintamenon määrittäminen on yksinkertaista silloin, kun yritys ostaa tavaraa ja myy sitä edelleen sitä muuttamatta tahi ottaa ostamansa hyödykkeen sellaisenaan omaan käyttöönsä. Kun kyseessä on itse valmistettu hyödyke, on välittömien menojen määrittäminen ongelmallisempaa. Välittömiksi menoiksi tulee joka tapauksessa tulkita varsinaiset raaka-ainemenot, rahdit, tullit, kurssierot, aliurakkakustannukset ja menot työvoiman käytöstä.

Välittömien ja välillisten menojen käsitteet ovat tulkinnanvaraisia. Kirjanpitolautakunta voi harkintaansa käyttäen tehdä niihin omia tulkintojaan (vrt. Leppiniemi 2016, 28). Jäämme odottamaan niitä.

LÄHDE:

Leppiniemi, Jarmo (2016) Taseen ja tuloslaskelman uudet ja muuttuneet erät. Tilisanomat 6, 26–29.

PÄÄOMA KIRJANPIDOSSA

Osakeyhtiön taseen Vastaavaa-puolella esiintyviä eriä ovat muun muassa oma pääoma ja vieras pääoma. kumpikin jakaantuu omiin alaryhmiinsä. Oma pääoma jakaantuu sidottuun omaan pääomaan ja vapaaseen omaan pääomaan.

Vieras pääoma tulee esittää taseessa jaettuna lyhytaikaisiin velkoihin ja pitkäaikaisiin velkoihin. Oikean ryhmän ratkaisee velan erääntyminen, joko alle 12 kuukautta tai yli 12 kuukautta tilinpäätöksestä. Osamaksuvelat ovat rivillä Ostovelat ja ne osamaksuerät, jotka erääntyvät yli 12 kuukauden päästä tilinpäätöspäivästä, ovat pitkäaikaista ostovelkaa. Pitkäaikaisten lainojen alle 12 kuukauden kuluessa tilinpäätöspäivästä erääntyvät erät tulee esittää lyhytaikaisissa veloissa. Kirjanpitolain uudistuksessa täsmennettiin velan ja pakollisen varauksen rajanvetoa. Velaksi kirjaaminen on tulevan velvoitteen ensisijainen kirjaustapa, mutta jos sen täsmällistä määrää ja toteutumisaikaa ei tiedetä, on kyseessä pakollinen varaus. Pakollista varausta ei voi käyttää jonkin taseen omaisuuserän arvonalennukseen. Esimerkiksi luottotappioon ei voi varautua pakollisella varauksella, vaan todennäköinen luottotappio kirjataan kuluksi ja vähemmän todennäköinen ilmoitetaan liitetietona.

LÄHDE:      Rekola-Nieminen Leena (2016) Taseen vaihtuvat vastaavat ja velat. Tilisanomat 4, 64–67

TILINPÄÄTÖKSEN ALLEKIRJOITUS

Kirjanpitolain mukaan tilinpäätös on päivättävä ja kirjanpitovelvollisen on se allekirjoitettava. Jos kirjanpitovelvollinen on yhteisö, tilinpäätöksen allekirjoittaa hallitus tai vastuunalaiset yhtiömiehet ja toimitusjohtaja tai muu vastaavassa asemassa oleva henkilö. Kirjanpitolaissa oleva allekirjoitusvaatimus johtuu siitä, että allekirjoituksella sidotaan allekirjoittaja vastaamaan allekirjoituksen oikeellisuudesta.

Tilinpäätösmerkintä tehdään tilinpäätökseen ja se päivätään. Merkinnällä tilintarkastaja todentaa, että

1.      tilintarkastus on suoritettu
2.      tarkastuksen kohteena on ollut merkinnällä varustettu tilinpäätös.
3.      tilintarkastuskertomus on annettu.

Tilinpäätösmerkintä on tilintarkastajan raporttina julkinen.

Tilintarkastuslain mukaan tilintarkastajan on annettava kultakin tilikaudelta päivätty ja allekirjoitettu tilintarkastuskertomus. Tilintarkastuskertomuksella on laissa määritelty muotovaatimus. Ilman allekirjoitusta oleva tilintarkastuskertomus on keskeneräinen eikä sillä ole tilintarkastuskertomuksen oikeusvaikutuksia. Tilintarkastajan allekirjoitus osoittaa, kuka tilintarkastuksen on tehnyt ja sillä varmistetaan tilintarkastajan vastuu lainmukaisesta ja laatuvaatimukset täyttävästä tilintarkastuksen suorittamisesta.

 

LÄHDE: Voutilainen Tomi (2015) Sähköinen allekirjoitus - miksi ja miten? Tilisanomat 2015:5, 50–52

PIENET ENSIN -PERIAATE

Kirjanpitolain uudistamisen keskeisenä periaatteena on ollut EU:n tilinpäätösdirektiivin mukaisesti ”pienet ensin”. Tämän tarkoituksena on ollut tukea pk-yrityksiä keventämällä niihin kohdistuvia hallinnollisia rasitteita. Pienyritysten raja-arvoja on muutettu olennaisesti lain uudistamisen yhteydessä ja lisäksi lakiin on tullut uutena luokka mikroyritykset.

Yritys luokitellaan mikroyritysluokkaan, mikäli seuraavista raja-arvoista vain yksi ylittyy: tase 350 tuhatta euroa, liikevaihto 700 tuhatta euroa ja työntekijöiden keskimääräinen lukumäärä 10. Vastaavasti pienyritystä koskevat rajat ovat: tase 6 miljoonaa euroa, liikevaihto 12 miljoonaa euroa ja henkilöstöä keskimäärin 50 henkilöä. Raja-arvoja tarkastellaan kahtena peräkkäisenä tilikautena.

Pienyrityksiä koskevat rajat nousevat huomattavasti aikaisempaan verrattuna ja siten entistä useampi yritys luokitellaan pienyritysluokkaan kuuluvaksi. Suuryrityksiä koskevat rajat puolestaan ovat: taseen loppusumma 20 miljoonaa euroa, liikevaihto 40 miljoonaa euroa ja henkilöstöä keskimäärin 250 henkilöä.

Vastaisuudessa pienyritykset eivät ole velvollisia laatimaan tilinpäätöksessä rahoituslaskelmaa.

LÄHDE: Rönkkö, Jaakko – Lampila, Jukka (2016) Kirjanpitolain muutokset keventävät pienyritysten hallinnollista taakkaa. Balanssi 1, 40–43.

KIRJANPITOLAIN RAKENNE

Kirjanpitolain rakenteessa korostuu ”Pienet ensin” -periaate eli ensin luetellaan kaikille yhteisöille pakolliset perusvaatimukset ja sen jälkeen kokoluokasta tai muista syistä johtuvat lisävaatimukset.

Lain soveltamisala ja -laajuus perustuvat lähtökohtaisesti uusiin kokoluokkiin (mikro-, pien-, keskikokoiset ja suuryritys sekä -konserni ja PIE-yhteisöt[1]) yhteisömuodon sijasta (muutamia yhteisömuotoon sidottuja poikkeuksiakin on):

·         Toimintakertomuksen, konsernitilinpäätöksen, rahoituslaskelman ja nk. laajojen liitetietojen laatimisvelvollisuuden rajat nousevat olennaisesti nykyisestä.

·         Mikrokokoisilla yhdistyksillä on oikeus pitää maksuperusteista kirjanpitoa.

·         Luonnollisella henkilöllä (ammatin- ja liikkeenharjoittaja) ei ole tilinpäätöksen laatimisvelvollisuutta, jos koko alittaa laissa mainitut rajat, jotka ovat käytännössä samat kuin tilintarkastusvelvollisuuden rajat.

Laista löytyy myös oma kirjanpitoasetus mikro- ja pienyrityksille (asetus pien- ja mikroyritysten tilinpäätöksissä esitettävistä tiedoista) sekä isommille yrityksille (kirjanpitoasetus). Asetus pien- ja mikroyritysten tilinpäätöksissä esitettävistä tiedoista sisältää mm. mikro- ja pienyrityksille oman tyhjentävän liitetietoluettelon.

 

Lähde            BBA MIKI LEHTOMÄKI (2016)

---

[1] (Public Interest Entities)

USKOTTAVUUSKRIISI TILINTARKASTUKSESSA

Tilintarkastajan tehtävään esteellisiä ovat siis tilitysvelvolliset eli ne henkilöt, joiden toimintaa tilintarkastus koskee. Yhtiön johdon lisäksi tämä tarkoittaa niitä henkilöitä, jotka vastaavat yhtiön kirjanpidosta ja varojen hoidosta sekä varojen hoidon valvonnasta. Tilitysvelvollisina eli siis esteellisinä pidetään myös tytäryhtiön (tai vastaavasti emoyhtiön) johtoa.   Tilitysvelvollisten lähisukulaiset ovat esteellisiä tilintarkastajiksi. Heidän edellytyksensä kriittisesti ja puolueettomasti tutkia tilitysvelvollisen toimintaa ovat oletettavasti heikot.

Myös henkilökohtainen ystävyys- tai vastaava suhde tarkastettavan yhtiön johtoon kuuluviin henkilöihin voi aiheuttaa tilintarkastajan esteellisyyden.  Ruotsissa Sveriges Statistikcentralin laajassa kyselytutkimuksessa todettiin, että tilintarkastusta käytetään konsultointipalvelun markkinointikeinona. Yritykset näkevät hyväksi, että tilintarkastustoimisto tai tilintarkastaja konsultoi. Sen sijaan viranomaiset kokevat konsultoinnin uhkaavan tilintarkastajan riippumattomuutta ja tilintarkastus tätä kautta menettää uskottavuutensa.

Yleisesti hyväksytty käsitys on, että tilintarkastuksella on merkitystä vain sillä ehdolla, että tilintarkastaja on uskottava. Uskottavuuden kannalta ammattikunnan oma käsitys uskottavuudesta on epärelevantti. Siksi uskottavuutta on tarkasteltava tilintarkastajan sidosryhmien näkökulmasta. Sidosryhmien epätasainen kohtelu johtaa tilintarkastuksen "uskottavuuskriisiin".

LÄHDE Kärkkäinen Hanna Tilintarkastajien uskottavuus sidosryhmien näkökulmasta. Lapin yliopisto, Rovaniemi 1998.

KIRJANPITOVELVOLLISEN ASIAKASVARAT

Jos kirjanpitovelvollisella on hallussaan asiakasvaroja, niille tulee avata erillinen pankkitili. Asiakasvarat pidetään vain tilapäisesti kirjanpitovelvollisen omalla pankkitilillä. Erillään pidettyjä asiakasvaroja ei kirjata kirjanpitovelvollisen tilinpäätökseen, ettei kirjanpitovelvollisen tilinpäätöksen oikea ja riittävä kuva vääristy. Kirjanpitovelvollisen on kirjattava ainoastaan oman liiketoimintansa tulot, menot ja rahoitustapahtumat kirjanpitoonsa.

Jos kirjanpitovelvollinen on pitänyt asiakasvaransa erillään, asiakasvaroja ei voida ulosmitata tai ne eivät voi kuulua konkurssipesään.

Kirjanpidon ulkopuolisissa pankkitileissä on kysymys puhtaasti kirjanpitovelvolliseen nähden ulkopuolisen talousyksikön varallisuudesta. Jotta asiakasvaratilit voidaan jättää kirjanpidon ja tilinpäätöksen ulkopuolelle, varat on myös tosiasiassa pidettävä erillään kirjanpitovelvollisen omista varoista. Asiakasvarapankkitililtä ei esimerkiksi tule maksaa kirjanpitovelvollisen omia maksuja tai vastaanottaa kirjanpitovelvolliselle itselleen kuuluvia varoja.

 

Jos kirjanpitovelvollinen lainaa varoja asiakasvarojen tililtä omaan käyttöönsä, tämä on viite siitä, ettei erottamista ole suoritettu asianmukaisesti. Ellei erottamista tosiasiassa ole suoritettu, asiakasvarat tulee sisällyttää kirjanpitovelvollisen tilinpäätökseen toisaalta rahoitusvaroina ja toisaalta velkoina. Jos todellinen erottaminen on suoritettu, varoja ei saa esittää välittäjän taseessa. Tilinpäätöksessä esittäminen ei siis ole tahdonvaltaista. Varojen tosiasiallinen erottaminen tai erottamatta jättäminen on ratkaisevaa.

LÄHDE: Söderlund Karolina, Asiakasvarat on pidettävä erillään muista varoista. Tilisanomat 2/2015.

AMMATIN- JA LIIKKEENHARJOITTAJAN KIRJANPITOTARPEESTA SUOMESSA

Kirjanpitovelvollisuus

Suomessa kirjanpitolaki kattaa kaikki muut talousyksiköt paitsi maatalouden (MaatVL, VHp ilmoittamisvelvollisuudesta ja muistiinpanoista) ja yhteisetuudet (TVL 5 ja 18§).

Yhdenkertainen kirjanpito on nykylaissa sallittu ammatinharjoittajille. Käytännössä lähes kaikki ammatinharjoittajatkin hoitavat kirjanpitonsa kahdenkertaisena.

Mielestäni olisi selvyyden vuoksi tärkeää, että tuloslaskelma ja tase edellytettäisiin kaikilta kirjanpitovelvollisilta. Hallinnollinen taakka ei vähenisi lainkaan, mikäli tuloslaskelman ja taseen laatimisvelvollisuudesta luovuttaisiin. Esimerkiksi viranomaisten edessä tulee kuitenkin voida esittää, mikä on toiminimen taloudellinen tilanne ollut kussakin toimintavaiheessa. Ilman tuloslaskelmaa ja tasetta tällaisen kuvan muotoileminen viranomaiselle on todella hankalaa.

Maksuperusteinen kirjanpito tulisi merkittävästi häiritsemään kirjanpidon kenttää. Suoriteperusteisen ja maksuperusteisen kirjanpidon teoria tulisi käydyksi läpi vain kaupallisissa oppilaitoksissa. Oikean kuvan aikaansaaminen edellyttää mielestäni sitä, ettei suoriteperusteisuudesta jatkossakaan poiketa.

Maksuperusteinen veroilmoitus käy jollain erikoistoimialalla, kuten maataloudessa. Liiketoiminnan kirjanpito kuitenkin tulee säilyttää yhteismitallisena.

 

Pieni yritys[1]

Mikroyhtiö[2]-käsitettä käytetään tilintarkastuksen ja laskentatoimen ympärillä käytävässä keskustelussa verraten paljon ja sen määrittely ei tunnu olevan vielä vakiintunut eli se käytännössä määritellään ad hoc. Suomalaisista yrityksistä n. 90 % on mikroyrityksiä.

Pk-yritys (toisinaan käytetty myös muotoa pk-yhteisö) on pienyhtiötä kookkaampi yritys, joskin se sisältää myös pienyhtiöt. Pk-yrityksenä tarkoitetaan tilintarkastusdirektiivin velvoitteiden piiriin luettavia yhteisöjä, joissa kaksi kolmesta seuraavasta raja-arvosta ei ylity: taseen loppusumma 4 400 000 euroa, liikevaihto 8 800 000 euroa, henkilöstö 50 (Andersson 2010, 80). Selvennyksenä todettakoon, että EU:n komissio määrittelee suosituksissaan pk-yrityksen koon (komission suositus 2003/361):

·        palveluksessa vähemmän kuin 250 työntekijää

·        vuosiliikevaihto enintään 50 miljoonaa euroa

·        taseen loppusumma enintään 43 miljoonaa euroa.

 

Ruotsin mikroyrityskriteerit ovat hyvin lähellä niitä, joita Suomessakin puhekielessä mikroyrityksellä tarkoitetaan.

 

Terminologia

”Juokseva kirjanpito” terminä on ymmärrettävä, vaikka sillä Suomessa ei ole virallista asemaa. Juokseva kirjanpito voidaan kyllä hoitaa suoriteperusteisena tai maksuperusteisena kunhan tilinpäätös modifioidaan suoriteperusteiseksi.

Mikroyrityksen määrittely tulisi tehdä pohjoismaisia käytäntöjä noudattaen. Tilintarkastettavien yritysten määrittely tulee tehdä tilintarkastuslaissa, ei kirjanpitolaissa.

Toiminimen liitetiedoissa tuskin on tarpeen esittää muita asioita kuin takausvastuut.

---

[1] IFACin mukaan pienyhtiö (pieni tarkastuskohde; small entity) on tarkastuskohteena sellainen, jossa johto ja omistus ovat keskittyneet suppealle henkilöryhmälle (usein yhdelle henkilölle); ja voidaan todeta yksi tai useampi seuraavista seikoista: vain harvoja tulon lähteitä; vähemmän kehittynyt kirjanpito; rajalliset sisäiset kontrollit, jotka johdolla on mahdollisuus ohittaa (IFAC 2006a, 250).

[2]EU:n tilinpäätösdirektiivi 2013/34 EU on määrittänyt ylärajat mikroyrityksille raja-arvot: tase 0,35 MEUR/ liikevaihto 0,7 MEUR/työntekijät keskimäärin 10. Vain yksi näistä raja-arvoista saa ylittyä tilinpäätöspäivänä.

SUOJASATAMA KIRJANPIDOSSA

Kirjanpitolain uudistus 2015 pohjautuu EU:n tilinpäätösdirektiiviin. Uutta lakia sovellettaisiin 1.1.2016 alkaviin tilikausiin. Uuden tilinpäätösdirektiivin rakenne lähtee entisestä poiketen alhaalta ylös – mallista. Siten ensinnä on määritetty kaikille yhteinen perussäännöstö, jota lavennetaan vaativammaksi yritysten kokoluokittelun kasvaessa, pienet ensin periaatteella. Uusi direktiivi määrittää kolmen pääyritysluokan (pienet, keskisuuret ja suuret yritykset) lisäksi pienten yritysten kategoriaan ns. mikroyritykset.

EU-direktiivi luettelee tyhjentävästi ns. mikroyrityshelpotukset. Jäsenvaltiot voivat itse valita ”Ota tai jätä” -periaatteella, miltä osin ne ottavat käyttöön mikroyrityksille suunnatut säännöt. Työryhmä on tavoitellut yhtenäistä perusrunkoa pienten yritysten ja mikroyritysten tilinpäätöksille, mikä on hyvä tavoite.

Pienyrityksen odotetaan tulevaisuudessakin täydentävän tilinpäätöstä tarvittavilla liitetiedoilla silloin, kun oikea ja riittävä kuva ei muutoin synny tilinpäätöksen perusteella. Mikroyritys on sen sijaan saamassa ns. suojasataman. Mikroyritykseltä ei siis odotettaisi lisäinformaatiota eikä sitä voitaisi moittia oikean ja riittävän kuvan puuttumisesta, jos se on antanut tilinpäätöksen kaavamaisesti mikroyrityksen tilinpäätössääntöjen mukaisesti siten kuin siltä tulevaisuudessa odotetaan.

Tilinpäätöksen allekirjoituksen yhteydessä pitäisi erikseen mainita, jos tilinpäätös on laadittu pien- tai mikroyrityssääntöjen mukaisesti, jollei sitä ole kerrottu liitetietona tai muualla tilinpäätöksessä.

LÄHDE: Ojala Markku: Tilinpäätös poistuu – pitäisikö pyytää jäämään? http://tilisanomat.fi/content/tilinpaatos-poistuu-pitaisiko-pyytaa-jaamaan ,> haettu 28.2.2015.

VAIHTO-OMAISUUDEN ALIMMAN ARVON PERIAATE

Vaihto-omaisuuden eli varaston tasearvo lasketaan sekä kirjanpidossa että verotuksessa lähtökohtaisesti tilikauden päättyessä varastossa olevien hyödykkeiden alkuperäisten hankintamenojen mukaisesti. Tästä on poikettava alaspäin, jos tilinpäätöspäivänä jonkin hyödykkeen todennäköinen hankintameno (jälleenhankintameno) tai todennäköinen luovutushinta on alkuperäistä hankintamenoa alempi. Arvonnousua ei sen sijaan saa ottaa huomioon. Arvostus tehdään hyödykekohtaisesti.

Vaihto-omaisuuden arvostuksessa on noudatettava ns. alimman arvon periaatetta (KPL 5:6 §). Jos vaihto-omaisuuteen liittyvä tulonodotus on määrältään alkuperäistä hankintamenoa pienempi eli vaihto-omaisuuden todennäköinen luovutushinta on tilikauden päättyessä hankintamenoa pienempi, erotus on kirjattava kuluksi. Samoin on meneteltävä, jos vaihto-omaisuuden todennäköinen jälleenhankintameno on alkuperäistä hankintamenoa alhaisempi.

Jäljellä oleva vaihto-omaisuus merkitään taseeseen lähtökohtaisesti hankintamenonsa määrään taseeseen. Hankintameno sisältää edellä kuvatulla tavalla hankinnan ja valmistuksen muuttuvat tai edellytysten täyttyessä ja haluttaessa myös hankinnan ja valmistuksen kiinteitä menoja periaatteella ”käyttövalmiina varastossa” (sisältäen muun muassa rahtimaksut varastoon kuljettamisesta). Tasearvostuksesta hankintamenosta on kuitenkin poikettava alaspäin, jos jäljellä olevien hyödykkeiden tilinpäätösajankohdan mukainen todennäköinen hankintameno (jälleenhankintameno) tai todennäköinen myyntihinta alittaa hankintamenon. Alimman arvon periaatteen noudattaminen on pakollista sekä nimenomaisen säännöksen (KPL 5:6 §) että yleisiin tilin päätösperiaatteisiin kuuluvan varovaisuuden (KPL 3:3 §) nojalla. Alimman arvon periaatteen soveltamista kirjanpitolautakunta päätöksellä KILA 2014/1913 ohjaa osittain aiemmin yleisesti esitetyistä vaatimuksista poikkeavasti.

 

LÄHDE: Uudistunut kirjanpitolaki (2006). Talentum Media Oy ja Ernst & Young Oy, Jyväskylä.

SÄHKÖINEN TALOUSHALLINTO TEKEE MONISTA TALOUSHALLINNON RUTIINEISTA VAIVATTOMAMPIA

Myyntilaskuja ei esimerkiksi tarvitse erikseen tulostaa, panna kirjekuoreen ja postittaa eteenpäin, vaan ne voi lähettää ohjelmistosta nappia painamalla. Samoin sähköinen ostolaskujen vastaanotto, kierrätys ja maksaminen tehostaa toimintaa.

Pilvipalveluiden ansiosta nykyaikaiset työkalut on mahdollista hankkia hyvin kustannustehokkaasti. Sähköinen ohjelmisto mahdollistaa yrityksen ja tilitoimiston työskentelyn samassa järjestelmässä.

Useimmat pienet ja keskisuuret yritykset haluavat keskittyä ydintoimintaansa ja käyttävät kirjanpitoon tilitoimiston palveluita. Kun asiakasyritys ja tilitoimisto käyttävät samaa järjestelmää, yhteistyö voi nousta aivan eri tasolle. Kaikki taloustiedot ovat yhdessä käyttöliittymässä, jolloin työnjako ja viestintä helpottuu. Yrityksessä nähdään ajantasaisia raportteja eikä toissakuukauden lukuja. Näin katse voidaan siirtää talousasioissa peruutuspeilistä tulevaan.

LÄHDE: www.taloussanomat.fi 13.5.2014 >haettu 31.7.2014.

KIRJANPIDON PERUSTEET

Kirjanpito kuvaa yrityksen rahaliikennettä rekisteröimällä yrityksen rahan käytön ja rahan lähteet. Kirjanpito on pääsääntöisesti pidettävä kahdenkertaisena kirjanpitona.

Kahdenkertaisessa eli suoriteperusteisessa kirjanpidossa jokainen liiketapahtuma kirjataan aina kahdelle tilille, toisen tilin debetpuolelle ja toisen kreditpuolelle. Periaatteena on, että kirjauksen debetpuoli yhteensä on yhtä suuri kuin kirjauksen kreditpuoli. Kirjanpidon perusteella osakeyhtiö ja osuuskunta laatii tilikauden tuloslaskelman ja taseen liitetietoineen ja tase-erittelyineen.

Kirjausten perusteena olevien tositteiden tulee olla päivättyjä ja numeroituja. Liiketapahtumat on kirjattava aikajärjestyksessä. Käteismaksut tulee kirjata päivittäin. Muut kirjaukset saa tehdä kuukausittain tai muulla vastaavalla jaksotuksella viimeistään neljän kuukauden kuluessa kalenterikuukauden tai jakson päättymisestä. Kirjanpitomerkinnät on tehtävä selvästi ja pysyvästi. Niitä ei saa poistaa eikä tehdä epäselväksi. Tilinpäätös on laadittava neljän kuukauden kuluessa tilikauden päättymisestä.

Kirjanpitokirjat (esimerkiksi tasekirja, tase-erittelyt ja pääkirjat) sekä käyttöaikaa koskevin merkinnöin varustettu tililuettelo on säilytettävä vähintään 10 vuotta tilikauden päättymisestä. Tilikauden tositteet sekä muu mahdollinen liiketapahtumia varmentava kirjanpitoaineisto on säilytettävä vähintään 6 vuotta sen vuoden lopusta lukien, jonka aikana tilikausi on päättynyt.

LÄHDE: Verohallinto, http://www.vero.fi/fi-FI/Yritys_ja_yhteisoasiakkaat/Osakeyhtio_ja_osuuskunta/Tuloverotus/Kirjanpito_ja_tilintarkastus__osakeyhtio(10872) >haettu 15.7.2014.